Kyläkokoukset

Kyläkokous 13.2. 2014

 

Mervi Niiranen jatkaa kylätoimikunnan puheenjohtajana

 

Varparannan alueen kyläyhdistys ry:n kyläkokous pidettiin torstaina 13.2. 2014.

Mervi Niiranen valittiin yksimielisesti jatkamaan kylätoimikunnan puheenjohtajana. Muut kyläkokouksen valinnat kotisivujen yhteystieto sivustolla.

Kyläkokouksessa päätettiin hyväksyä  vuoden 2013 tilinpäätös,tili-ja vastuuvapudet tilivelvollisille sekä toimintakertomus. (liitteenä).

Lisäksi hyväksyttiin kuluvan vuoden talousarvio sekä toimintasuunitelma. (liitteenä)

Kokouksen puheenjohtajana toiminut Miika Soini totesi viime vuoden tapahtumissa olleen hyvin osanottajia.

Samalla hän esitti toiveen, että mahdollisimman moni kyläläinen osallistuisi myös yhteisten tapahtumien järjestelytalkoisiin. Sovittiin, että talkootekijöiden tarpeista tiedotetaan kyläyhdistyksen kotisivuilla.

 

KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS TORSTAINA 19.2. KELLO 18.30

WILLANUTUSSA

 

Varparannan alueen kyläyhdistys ry:n vuosikokous pidetään torstaina 19.2. kello 18.30 alkaen WillaNutussa.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen määrääminä asioina:

- Toimintakertomus 2014

- Tilinpäätös 2014

- Toimintasuunnitelma 2015

- Talousarvio 2015

- Valitaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja kylätoimikunta 2015

 

Kokouksessa savolaista sananrieskoo viäntääpi Jukka Laurio

 

Tervetuloa kokoukseen                                              kahvitarjoilu

Kyläkokouksen väki kuulemassa Savonlinnan vastaanottokeskuksen varajohtaja Minttu Pietikäisen puheenvuoroa.

Kyläkokous 25.2. 2016 WillaNutussa

 

Varparannan alueen kyläyhdistyksen kyläkokous kokosi WillaNuttuun kokoustamaan

kaksikymmentäviis (25) kyläyhdistyksen toiminta-alueen asukasta.

Puheenjohtajana jatkaa Mervi Niiranen.

Muut kylätoimikunnan jäsenet ja toimintasuunnitelma 2016 omilla sivuillaan.

Kyläkokouksessa oli esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi Savonlinnan vastaanottokeskuksen Varpalan yksikön info ja esittäytyminen.

Savonlinnan vastaanottoyksikön varajohtaja Minttu Pietikäinen ja Varpalan yksikön vastuuohjaaja Sari Tiainen esittelivät vastaanottokeskuksen toimintaa ja vastailivat kyläläisten kysymyksiin.

Keskustelu oli erittäin hyvähenkinen ja  monia yhteistyön mahdollisuuksia sisältävä reilun tunnin tuokio.

Vastaava ohjaaja Sari Tiainen kertoi, että häneen voi olla yhteydessä Varpalaan liittyvissä asioissa ja antoi puhelinnumeronsa kyläläisten tietoon.

Sari Tiainen  puh. 050-4014732

Miika Soini toimi kokouksen puheenjohtajana
Anna Catharina Oy:n omistajat Marianna Kaarniranta ja Markku Holopainen esittäytyivät kylänväelle.

KYLÄKOKOUS 22.2. 2018

Mervi Niiranen jatkaa puheenjohtajana

 

Varparannan alueen kyläyhdistys ry:n kyläkokous pidettiin torstaina 22.2. 2018 WillaNutussa.

Kokoukseen osallistui 16 henkilöä eri kyliltä sekä WillaNutun uudet yrittäjät, jotka kertoivat WillaNutun tulevaisuudesta. Keskusteltiin yhteistyöstä uuden yrityksen ja kyläyhdistyksen kesken.

Kokouksessa hyväksyttiin toiminta- ja tilikertomukset vuodelta 2017 sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018. Edellämainitut dokumentit löytyvät kotisivuilta yhteystiedot/ kyläkokous 2018 osion alta.

Kylätoimikunnassa tapahtui yksi muutos kun Olli Loikkanen jättäytyi pois ja tilalle tuli Helli Huotari. Puheenjohtajana jatkaa Mervi Niiranen.

Kyläkokous 2019

 

Varparannan alueen kyläyhdistys ry:n Kyläkokous pidettiin 21.2. 2019 kartanohostel AnnaCatharinassa.

Kokouksen aluksi kyläyhdistysken puheenjohtaja Mervi Niiranen jakoi #mieteen- kuntoilukampanjan palkinnot, jotka olivat Intersportin lahjakortit. Lahjakortit arvottiin kuntokortin palauttaneiden kesken, kaikki osallistuneet saivat kunniakirjan hienosta liikuntakampanjasuorituksestaan.

Keskustelevaa ja toimintoja ideoivaa kokousta johti Miika Soini.

Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja keskusteltiin Kalliorannasta.

Kylätoimikunnan kokoonpano 2019 on luettavissa tästä.

Toimintakertomus 2018 luettavissa tästä. sekä toimintasuunnitelma 2019 on luettavissa tästä.