Joulujuhla

Varparannan alueen kyläyhdistys ry:n järjestämään kyläläisten joulujuhlaan kokoontui kyläläisiä WillaNutun juhlasalin täydeltä.

Ohjelmassa oli jouluista yhteislaulua, sketsiviihdettä, arpajaiset, joulupukin vierailu sekä pastori Jaakko Parkkisen Jouluun valmistautujais-puheenvuoro ja tietenkin maitoon valmistettua joulupuuroa ilman maitoa kanelin ja sokerin kera sekä torttukahvit.

Kylätoimikunta luovutti juhlassa huomionosoituksensa Kati Tynkkyselle ja Jukka Lauriolle. Kati Tynkkynen on lukuisissa kylän joulujuhlissa toiminut yhteislaulujen ja eri musiikkiohjelmien pianosäestäjänä. Jukka Laurion kynästä ovat lähteneet ratkiriemukkaat tekstit esitettyihin ohjelmanumeroihin ja onpa hän itsekin astunut estradille. Kuvassa keskellä kylätoimikunnan puheenjohtaja Mervi Niiranen, joka luovutti huomionosoitukset kiitossanoin.

Juhlien kohokohtia ovat aina arpajaiset eikä tämäkään juhla tehnyt niistä poikkeusta.

Joulupukki on aina odotettu kunniavieras Joulujuhlassa.

 

Kyläyhdistyksen joulujuhlassa esiintyi Niittylahden naisryhmä.

VALOJUHLAT KELLOTAPULILLA

Kyläyhdistyksen ja Savonlinnan seurakunnan järjestämään Tapulin valojuhlaan osallistui nelisenkymmentä henkilöä Niittylahden, Varparannan ja Haukiniemen kyliltä. Mukana tapulin 80-vuotisjuhlassa oli osallistujia aina Punkaharjulta saakka.

Tilaisuus alkoi kellotapulin juhlallisella kellojen soitolla, tämän jälkeen tervetulotoivotuksen esitti kyläyhdistyksen puheenjohtaja Mervi Niiranen. Seurakunnan terveiset toivat kanttori Minna Malinen sekä pastori Jaakko Parkkinen Niittylahden Pöntönharjuntieltä.

Puheiden jälkeen laulettiin Minna Malisen johdolla kauneimpia joululauluja.

Tilaisuuden lopuksi nautittiin joulupuurosta, rusinasopasta, glögistä ja pipareista.

Kanttori Minna Malinen toi Savonlinnan seurakunnan terveiset ja laulatti kauneimpia joululauluja
Maija-Liisa Immonen Punkaharjulta muisteli Tapulin rakentamisen aikaa, jossa hänen isänsä Pekkalan tilalta oli mukana.
Tilaisuuteen osallistui nelisenkymmentä henkilöä
Tie tapulilta kohti hautausmaata koristeltiin ulkotulilla.

VARPARANNAN JOULUMYYJÄISET kartanohostel ANNACATHARINASSA.

Lue Itä-Savon juttu tästä.